Kun Jonna Farin ulkoiluttaa Maunoaan, 71-vuosimallin Ford Taunusta, heidät totisesti huomataan.
Lohjalainen Jonna Farin tekee etsivää nuorisotyötä Siuntiossa, Länsi-Uudellamaalla. Lisäksi hän on kunnan nuorisotyöntekijöiden lähiesimies. Päätyönsä ohella Farin toimii yhden nuoren tukihenkilönä ja valvoo lasten ja vanhempien tapaamisia. Lisäksi hän tekee silloin tällöin vuoroja Vuorelan nuorisokodissa.
Mikä sinusta piti tulla isona?
– Lääkäri. Luin pitkän matikan ja bilsan, mutta ylioppilaskeväänä tulin toisiin ajatuksiin. Pidin välivuoden ja aloin elää enemmän ja opiskella vähemmän.
Miten tulit lähteneeksi nuorisotyöhön?
– Selasin hakuoppaita ja löysin Humakin, jonka nuorisotyön ja kansalaistoiminnan linjalta valmistuu yhteisöpedagogiksi. Ajattelin kyllä suuntautua päihde- ja mielenterveystyöhön, mutta opettajien mielestä sovin nuorisotyöhön.
”Jos voitan lotossa, ostan Maunolle kaverin, valmiiksi kustomoidun amerikkalaisen sämpylän, vuosimallia -48 tai -49.”
Teet etsivää nuorisotyötä naapurikunnassa Siuntiossa. Mitä etsitte?
– Vailla suuntaa olevia nuoria.
Mitä voitte tehdä heidän hyväkseen?
– Autamme löytämään suuntaa elämälle. Useimmat asiakkaista ovat peruskoulun käyneitä, mutta vailla toisen asteen tutkintoa. Haasteena voi olla työttömyys, asunnottomuus, velkaantuminen, päihteiden liiallinen käyttö, ihmissuhteet tai yksinäisyys. Selvittelemme yhdessä, mistä päästä ongelmien sumaa voisi purkaa, ja etsimme yhdessä nuoren kanssa tarvittavat palvelut.
Tärkeimmät työkalusi?
– Nuoria pitää kuunnella, sillä he ovat oman elämänsä parhaita asiantuntijoita. Joskus nuoret itsekin hämmästyvät siitä, kun joku kysyy, mitä he haluavat. Ikävä kyllä byrokratian rattaat toimivat usein niin, että nuorelle jää passiivisen vastaanottajan rooli. Korvien lisäksi myös puhelin ja tietokone ovat kovassa käytössä.
Entä mitä muuta tarvitaan?
– Uskoa nuoriin. Työparini Kati tiivisti sen sanomalla, että silloin kun kaikki muut viranomaiset ovat menettäneet toivonsa nuoren suhteen, on meidän tehtävä uskoa.
Mitä sanot niille, jotka moittivat nykynuoria huonoista tavoista ja lusmuilusta?
– Muistustan, että jokainen meistä on ollut joskus nuori. Esimerkiksi 50-luvulla teinit notkuivat baarissa, räkivät kadulle ja menivät spittarit jalassa herättääkseen pehennusta. Nykyajan keinot ovat toiset, mutta tarkoitus sama, eli kokoontua yhteen, herättää huomiota ja hakea omia rajoja.
Toimit etsivän työn ohella Siuntion viiden muun nuorisotyöntekijän lähiesimiehenä. Millainen pomo haluat olla?
– Haluan olla paikalla oleva esimies, tai ainakin helposti tavoitettavissa, kun minua tarvitaan.
Mikä sinua työllistää tänä syksynä?
– Meillä on nuoriso-ohjaajan vakanssi auki, joten haastattelen hakijat ja olen mukana rekrytoinnissa ja perehdytyksessä. Lisäksi laadin ensi vuoden talousarvioesitystä ja rustaan digitaalisen nuorisotyön ja nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden hankehakemuksia. Myös etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan valtioapuja haetaan syksyisin.
Mistä työstä aiot jäädä eläkkeelle noin 40 vuoden kuluttua?
– Jos silloinkaan! Ajattelin kyllä opiskella lisää, esimerkiksi kriisityö ja -terapia kiinnostavat, samoin psykologia ja työnohjaus. Jossain vaiheessa haluaisin tehdä itseni näköistä työtä vaikka sosiaalialan yrittäjänä.
Olet kasvissyöjä. Milloin söit viimeksi kinkkua?
– Jouluna 1998. Kasvissyönti oli tiedostavan teinin eettinen valinta, mutta äiti ihmetteli, mistä hän oikein taikoo proteiinipitoista ruokaa. Nykyään kasvismössöjen laitto on helppoa, koska on niin paljon lihan korvikkeita.
Harrastat paitsi prätkiä ja vanhoja Fordeja myös amerikkalaista jalkapalloa. Mikä siinä koukuttaa?
– Olen 181 senttiä pitkä ja muutenkin isokokoinen ja epäliikunnallinen. Aiemmin ajattelin, että voidakseni harrastaa jotain lajia minun pitäisi laihduttaa, mutta amerikkalaisessa jalkapallossa on tilaa kaikenkokoisille, myös isoille. Harrastuksen myötä olen tutustunut aivan mahtaviin tyyppeihin, oppinut paljon itsestäni ja käynyt läpi mitä moninaisempia tunteita. Lisäksi jenkkifutiksessa saa rymistellä ja purkaa paineita. Yleensä harjoituksissa joku aina itkee!